lauantai 5. toukokuuta 2012

Vappendaalia!!

Niin, onhan se taas Vappu! Taas yksi juhla jota juhlitaan juomalla. Haalareihin ja erilaisiin naamiais-vaatteisiin sonnustautuneet ihmiset ilmaantuvat koloistaan juhlimaan ja ns. viini virtaa. Kaikilla on mukavaa, kaikki juovat...tai melkein kaikki. Meitä poikkeuksiakin nähkääs on.

Niin, yritän siis sanoa että olin vapun täysin vesi selvä. Kyllä. Aivan kuten jokaisen muunkin juhlan tänä vuonna ja sitä edellisenä vuonna. Minulla ei ole mitään alkoholia tai sen käyttäjiä vastaan, ei todellakaan. Alkoholihan on sellaista kummallista "taikalientä" joka saa tuollaisen hieman jäykemmänkin Suomalais-miehen rentoutumaan, heittämään panssarin metsäkolonsa uumeniin ja jopa uskaltautumaan puhumaan.
   Olenhan minäkin alkoholia käyttänyt jonkin verran, mutta olen vain todennut ettei se ole minun juttuni. Minusta vaatii paljon enemmän rohkeutta ja "munaa" olla selvänä baarissa ja oikeasti nauttia vain siitä tunnelmasta. Selvänä ollessa sitä huomaa moniakin asioita joita ei ehkä umpitunneli-humalassa välttämättä huomaisi (tai mistä minä tiedän,ei ole kokemusta sellaisesta), kuten ihmisten eleet ja fiilikset pystyy helpommin lukemaan, katseet ja niiden merkitykset, jne jne...

Kuten jo aijemmin sanoin, minulla ei ole mitään alkoholin käyttäjiä vastaan: sehän on arkipäivää meillä Suomessa. Hyväksyn alkoholin käytön MUTTA vain jos se pysyy kohtuu käyttämisenä! Onhan se helppoa vetää pää täyteen ja ottaa kunnon koomat ettei elämä vain olisi niin ankeaa ja murheet painaisi päälle, vaan minullapa on sellaiseen pieni valitettava uutinen: murheet osaavat uida. Niillä (murheilla) onkin sellainen kumirengas joka pitää ne pinnalla, pitää ne hengissä kun ihminen juo ja kun juominen lopetetaan, murheet ovatkin siinä taas onnellisesti nenän edessä. Sopivasti käsittelyä odottamassa ja muutenkin huonovointiselle ihmiselle muistuttamassa miten hienoa se on se krapula.

Mutta joo....
Tämä Vappu oli minusta todella mukava. Vietin sen erään ystäväni...voisin jopa sanoa, että parhaan ystäväni kanssa. Alkuillasta paransimme maailmaa ystäväni luona, puhuimme asioista maan ja taivaan välillä, niin ilot kuin surutkin. Sen jälkeen kummallakaan ei oikein ollut minkäänlaista intoa enää lähteä, mutta onneksi lähdimme! Väkeä oli paljon joka paikassa, mutta kaikki olivat niin hyvällä mielellä, että se oli todella tarttuvaa.
   Itse en yleensä oli kovinkaan hyväntuulinen...tai en ainakaan ratkea liitoksistani kun olemme baarissa ja tänäkin iltana minulla oli olo, että olen varmasti ainoa selvä ihminen koko pitäjässä, mutta eipä tuota tainnut kukaan juuri huomata niin tarttuvaa kaikkien ilo oli. Minä tanssin, nauroin ja lauloin...niitä en kovin usein tee kaikkea kerralla yhden baari reissun aikana.
   Jotenkin minusta tuntuu, että miehetkin lähestyivät minua illan aikana...sitä ei yleensä tapahdu. Johtuiko se sitten vapun tuomasta ilosta ja siitä että kaikki olivat niin hyvällä tuulella ja avoimia, tai sitten siitä että itse käyttäydyin erillätavalla ja pystyi/uskalsin heittäytyä sen kummempia miettimättä? Sitä en osaa sanoa, tuskin kukaan osaa, mutta huomio tuntui pitkästä aikaa oikein tervetulleelta ja mukavalta, kiitos siitä.
   Ilta meni muuten oikein mainiosti, mutta nyt yö jonka olen ystäväni asunnolla ollut...se on ollut hieman kurjempi...tavallaan. Minä joka yleensä nukun mitä mieluiten oikein pitkään (herään vapaalla joskus klo. 12 jälkeen), en ole tänä yönä saanut nukuttua silmäystäkään. Joko olen todella herkkäuninen tai jotain, mutta en vain saanut unta. Jääkaappi piti yön yli mitä omituisinta kolinaa ja melskettä, kello raksuttaa kovaäänisesti ja kun viimein olisin nukahtanu: aurinko nousi ja valaisi koko huoneen. En voi muutakuin nauraa koko asialle! Vaan eipä tuo mitään, ystäväni nukkuu vielä toisessa huoneessa joten minulla on rutkasti aikaa yrittää keksiä itselleni tekemistä...voisin keittää vaikkapa kupillisen kahvia ja kerrankin vain nauttia tästä ihanasta auringon paisteessta, nukkuahan ehtii taas ensi yönäkin.

Minusta vappu on ihana juhla!! Vaikka Suomalaiset käyttävät siinä alkoholia...joskus jopa liikaakin, kuuluu siihen niin paljon muutakin! Kaikki ne värit, ilmapallot, serppentiinit, naamiais-asut, iloinen mieli ja hyväntuulisuus ihmisten välillä...se kaikki tekee vapusta ihanan ja aivan loistavan juhlan!! Unohtamatta tietenkään munkkia ja simaa!!! Ja kyllä, simassa kuuluu olla rusinoita, ei se muuten oikeaa simaa ole!!

Top5 Huvittavimpia ja hymyn korviin vieviä naamiais-asuja tänä vappuna olivat:
1.) Jeesus
2.) Elvis (nainen)
3.) Venäjän armeija vaatteisiin sonnustautunut mies
4.) Jack Sparrow (ja hänen apina miehistönsä)
5.) Herra Mesikämmen Nalle.

Ihanaa vappua ihmiset!!

~Ninni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti